Ilmaisveto jalkapallon MM-kisoihin ComeOnilta

Futiksen MM-kisat lähestyy myös ComeOnilla

Maailman suurin urheilutapahtuma on oven takana, ja sen myötä vedonlyöntisivustot painaa katiskaa vesille. Tänä vuonna kahdeksan vuotista taivaltaan juhlistanut ComeOn ei halua jäädä paitsioon asian tiimoilta, vaan hyppää mukaan karnevaalitunnelman sykkeeseen. Tarjolla ilmaisvedon tynkää, jonka voi käydä noukkimassa itselleen kuka tahansa. Joten laita nappikset jalkaan ja juokse viheriöllä, sillä nämä tarjoukset kannattaa hyödyntää!


ComeOn Sport 300 € bonus.

10 euron ilmaisveto MM jalkapalloon ComeOnilta

Ensimmäiset huligaanit ovat varmaan jo löytäneet tiensä Venäjälle ottamaan alkulämpöjä kohti parin viikon päässä siintäviä jalkapallon MM-kisoja. Kotisohvien kisakatsomot valoittavat fanit ovat hakeneet lomat valmiiksi jo pari vuotta sitten, jotta jokaisen matsin näkee 110% varmuudella, ettei mitään vaan vahingossakaan jää näkemättä. Tähän ahkerointiin kuuluu totta kai myös vedonlyönti, sillä Hikkaduva vs. Indokiina otteluihin saa jännästi lisää tunnetta, kun pelistä voi kaivaa itselleen lisää paalua betsien merkeissä. Faktahan on se, että nämä skabat tuovat mukanaan aina suhteellisen ison lautasellisen kampanjoita, bonuksia, sekä ilmaisvetoja, ja olisi sääli mikäli nämä herkut jäisi huomaamatta sekä käyttämättä. Onneks tästä ei ole huolta, sillä me täällä nettikasinovertailu.info’n toimituksessa pidämme huolta siitä, että te lukijat pysytte kartalla.

Hetken hiljaiseloa pitänyt ComeOn lähtee lämmittelemään asiakkaitaan jyväsellä, jolla voit käydä poimimassa itsellesi 10 euron arvoisen ilmaisvedon, joka on käytettävissä kisojen ensimmäisen kolmen pelipäivän aikana. Saat ilmaisvedon haltuusi toimivalla seuraavalla tavalla:

  • Navigoi tiesi ComeOn vedonlyöntisivulle, avaa kyseinen lämmittelytarjous ja klikkaa “Aktivoi tarjous” nappia.
  • Lyö yli 10 euron panoksella ja yli 2.5 kertoimella jalkapalloveto jostain seuraavista:
    • Maailmanmestari
    • Lohkovoittaja
    • Paras maalintekijä
    • Jatkoonpääsijä
  • Veto tulee lyödä oikealla rahalla, eli ilmaisvetoja tai riskittömiä ei lasketa.
  • Cashout -vetoja, asian handicap sekä järjestelmävetoja ei hyväksytä.
  • Ilmaisveto napsahtaa tilillesi 14. kesäkuuta, ja se on käytettävissä kolmen päivän ajan.

Tämä on ihan mukava ja helppo aloitus kohti jalkapallon MM-kisoja. ComeOn tosin muistuttaa samalla, että koko kisojen ajan tulee olemaan päivittäisiä tarjouksia, joista kaikki pääsevät nauttimaan. Jalkapallon MM-kisojen päivittäiset tarjoukset lähtee käyntiin 13. kesäkuuta, ja päivittäiset futis tarjoukset tulevat jatkumaan läpi MM-kisojen. Tarkempaa tietoa ei niistä kuitenkaan vielä ole tarjota. Mutta hoksottimet hereillä, jotta et missaa yhtäkään näistä herkuista! Mikäli olet ilmaisveton ystävä muutenkin, kannattaa tsekata myös ComeOnin Freebet Club, josta saat inffot tämän linkin takaa. 

Keräämme kaikki parhaat tarjoukset jalkapallon MM-kisoja varten yhteen paikkaa, ja löydät ne helposti tämän linkin takaa.


ComeOn 300 € bonus.

ComeOn tervetulotarjous

Kuten aiemmin mainittiinkin tämä Ruotsalainen nettikasino juhli tänä vuonna 8-vuotista taivaltaan. Ruotsalaisella taustalla toimiva ComeOn on noussut viimevuosien aikana yhdeksi pohjoismaiden suosituimmista sivustoista, eikä suotta. Tarjonta on asiakkaille erinomainen, oli kyse sitten vedonlyönnistä, kasinosta, tai live-kasinosta. Pelattavaa riittää aivan varmasti ja ammattimainen asiakaspalvelu pitää huolen siitä, että homma toimii kuten pitääkin. ComeOn tarjoaa kahta erilaista tervetulotarjousta, joista pääset valitsemaan itsellesi mieluisen:

  • 100% talletusbonus 300 euroon asti.
  • 400% talletusbonus 10 euron talletukselle.

Kierrätysehdot:

  • Kasinolla, x35 talletus+bonus
  • Vedonlyönnissä, x6 combovetoja yli 1.5 kertoimella.

ComeOn 300 € bonus.

 


NettiKasinoVertailu.info