Betsson eduskuntavaalit vedonlyönti

Asiantuntijat: Nämä kahdeksan eduskuntaan Varsinais-Suomesta 

Nettikasino ja vedonlyöntitoimisto Betssonin armoitettu vaaliasiantuntijaryhmä on laatinut arvionsa kevään eduskuntavaaleissa valituiksi tulevista kansanedustajista.


Betsson Sport 100 € bonus.

|


Betssonin vaaliasiantuntijatyöryhmä on laatinut arvionsa kevään eduskuntavaaleissa valituiksi tulevista kansanedustajista. Varsinais-Suomen vaalipiirissä Betsson laskee olevan kahdeksan ns. pomminvarmaa ehdokasta – heidän kertoimensa on pienin mahdollinen eli 1,01. Vedonlyönti heistä on siis varsin kannattamatonta.

Jos siis esimerkiksi Petteri Orpo (kok.), Annika Saarikko (kesk.) tai Ville Tavio (ps.) tulee valituksi, 10 euron panoksella veikkaaja voittaisi 10,10 euroa. Varsinais-Suomesta valitaan 17 edustajaa, ja vedonlyöntikertoimien perusteella kyseiset nimet on varsin helposti lueteltavissa. Mutta koska ainuttakaan ääntä ei ole vielä annettu saati laskettu, on Betssonilla analysoitu kertoimet myös potentiaalisimmille haastajille. 

Kertoimenlaskijoiden mielestä parhaissa kyttäysasemissa Ilkka Kanervan (kok.), Katja Taimelan (sd.) ja Li Anderssonin (vas.) kaltaisten varmojen nimien takana vaalikampanjoitaan käyvät esimerkiksi Lauri Kattelus (kok.), Jani Kurvinen (kesk.) ja Mika Maaskola (sd.).

Tähtiehdokkaiden keskittymä

Suomalaisista politiikan asiantuntijoista koostuvassa Betssonin vaalityöryhmässä on yhteensä satojen vuosien kokemus työstä politiikan parissa. Yksi työryhmän asiantuntijoista toteaa Varsinais-Suomen olevan erityisen mielenkiintoinen vaalipiiri.

- Harvoin osuu Helsingin ja Uudenmaan ulkopuolelle tällaista "tähtiehdokkaiden" keskittymää: Orpo, Saarikko ja Andersson tulevat kaikki keräämään yli 10 000 ääntä, ja Andersson luultavasti jopa lähemmäs 20 000.

Nykyiselle kansanedustajalle Olavi Ala-Nissilälle (kesk.) Betsson sen sijaan enteilee putoamista eduskunnasta.

Eduskuntavaalien varsinainen vaalipäivä on 14. huhtikuuta.


Betsson Sport 100 € bonus.

|


Varsinais-Suomen vaalipiiri, ennuste läpimenijöistä

Petteri Orpo (Kok)
Annikka Saarikko (Kesk)
Li Andersson (Vas)
Ville Tavio (PS)
Katja Taimela (SDP)
Anne-Mari Virolainen (Kok)
Ilkka Kanerva (Kok)
Eeva-Johanne Eloranta (SDP)

Melko varmat

Esko Kiviranta (Kesk)
Kike Elomaa (PS)
Pertti Vallittu (KD)
Johannes Yrttiaho (Vas)
Ulla Archen (RKP)
Aki Linden (SDP)
Elina Rantanen (Vihr)
Saara-Sofia Sirén (Kok)
Ilkka Kantola (SDP)

Kärkkyjät

Lauri Kattelus (Kok)
Jani Kurvinen (Kesk)
Mika Maaskola (SDP)
Ville Valkonen (Kok)
Saara Ilvessalo (Vihr)
Ida Schauman (RKP)
Olavi Ala-Nissilä (Kesk)

Betssonin vaalipaketissa voit lyödä vetoa muun muassa yksittäisten edustajien läpimenosta vaalipiireittäin, äänikuninkaasta, suurimmasta puolueesta, valittujen yksittäisten edustajien äänimääristä sekä koko maan äänestysprosentista. Kertoimet perustuvat suomalaisista politiikan asiantuntijoista koostuvan työryhmän arvioihin. 

Betsson Sport 100 € bonus.

|


Betssonin tervetuliaisbonus

Saat tervetuliaisbonuksena 100 %:n talletusbonuksen, joka voi maksimissaan tuoda sinulle mukavat 200 euroa sekä jopa hurjat 600 ilmaiskierrosta! Nämä ovat sinulle tarjolla, jos et ole vielä rekisteröinyt itsellesi pelitiliä Betssonin maailmankuululle netticasinolle. Vedonlyöntiin sen sijaan tarjolla on 100 %:n ensitalletusbonus aina 100 euroon asti. Esimerkiksi 100 euron talletuksella saat 200 euroa pelirahaa.


Betsson 200 € bonus ja 600 ilmaiskierrosta.

|


Betsson Sport 100 € bonus.

|


 


NettiKasinoVertailu.info