Lottoa täällä!

Eurojackpot tulokset

EuroJackpot tulokset

Ohesta löydät perjantain ja lauantain välisenä yönä arvottavan Eurojackpotin tuoreimmat oikeat rivit ja arvotut jättipotit.

Eurojackpot on monikansallinen jättipottipeli, jota on päässyt pelaamaan Suomessa vuodesta 2012 lähtien. Eurojackpot on Veikkauksen peli, jonka päävoitot ovat upeat 10-90 miljoonaa euroa.

Suomessa Eurojackpotista kertynyt tuotto jää aina Suomeen, vaikka voitto menisikin muualle päin Eurooppaa. Tuottorahoista pääsemme nauttimaan muun muassa urheilutapahtumissa, konserteissa, elokuvateattereissa ja lasten päiväkerhoissa.

Lotota voit myös täällä

Yleishyödyllisen toiminnan tukeminen on tietysti hieno ja kannatettava asia, mutta Veikkauksen rahapelimonopolin varjopuolena suomalaisten lottovalikoima pelkästään Veikkauksen puitteissa on vaatimaton, ja rajoittuu käytännössä tavanomaiseen kotimaiseen Lottoon, Viking Lottoon ja EuroJackpotiin.

Eurojackpot
Ulkomailla suhtautuminen lottoon on kuitenkin lainsäädäännön näkökulmasta löyhempää, ja monien maiden lottoja järjestävät yhtiöt sallivat myös ulkomaalaisten osallistumisen.
 
Tiesitkö esimerkiksi sitä, että voit suomalaisena osallistua moniin amerikkalaisiin suurlottoihin, joissa kisataan jopa satojen miljoonien Amerikan dollareiden jättipoteista, tai vaikkapa yleiseurooppalaisiin jättilottoihin?

Erinomainen väylä suomalaiselle osallistua suuriin kansainvälisiin lottoihin on suurin eurooppalainen lottopalvelu Eurolotto, jonka kautta pääset käsiksi muun muassa suuriin Powerball-, Dinolotto- ja MegaMillions-lottoihin. Näistä suurin on maailman johtava lotto Powerball, jossa yksittäinen voittaja voi päästä käsiksi jopa yli miljardin, siis kyllä, yli MILJARDIN dollarin voittoihin.


EuroLotto € 100 bonus
{{::translations['and']}}
lottokuponki
Cherry Casino € 600 bonus
{{::translations['and']}} 40 ilmaiskierrosta
Suomiautomaatti € 450 bonus
{{::translations['and']}} 40 ilmaiskierrosta
Mobilebet € 40 bonus
200% bonus
Betsson € 200 bonus
{{::translations['and']}} 100 ilmaiskierrosta
Betsafe € 300 bonus
muita tarjouksia
NordicBet € 200 bonus
{{::translations['and']}} 100 ilmaiskierrosta

Kuinka Eurojackpotia pelataan?

Lotto

Eurojackpotissa valitaan 7 numeroa yhteen pelattavaan riviin. Pelissä päänumeroita on 50, joista valitset viisi (5) ja kahdeksan tähtinumeroa, joista valitset kaksi (2).

Voit valita 7 numeroa itse tai antaa pelijärjestelmän arpoa numerot. Yksi rivi Eurojackpotia maksaa 2,00 euroa. Eurojackpotin pelimuotoja ovat perusrivi (5+2 numeroa) ja järjestelmä.

Perusrivejä voit pelata kerralla enintään 20 riviä. Järjestelmäpelaamisella tarkoitetaan useamman pelirivin sisällyttämistä samaan peliin. Järjestelmä pitää sisällään kaikki ne perusrivit, jotka valituilla numeroilla voidaan muodostaa.

Eurojackpotin erilaisia järjestelmäpelejä on kaikkiaan 26 kappaletta. Kertapelin lisäksi Eurojackpotia voi pelata 2, 3 tai 5 viikon kestopelinä sekä ikipelinä. Voit pelata myös 1 – 10 pelijärjestelmän arpomaa riviä Perjantai-Jokeria. Jo kaksi numeroa oikein antaa voiton. Yksi jokeririvi maksaa 2,00 euroa.

Milloin Eurojackpot arvotaan?

Eurojackpot arvotaan joka viikko. Arvonta suoritetaan perjantain ja lauantain välisenä yönä klo 00.00 YLE TV1:ssä. Uuden jättipotin metsästäminen alkaa aina arvonnan jälkeen lauantaiaamuna klo 06.00 ja päättyy perjantaina klo 20.00. Pääset pelaamaan Eurojackpotia kätevästi Veikkauksen sivuilla Veikkaus.fi tai Eurojackpotin myyntipaikoissa.

Suomen lisäksi Eurojackpot -peliä pelataan 13 muussa Euroopan maassa. Näitä ovat Saksa, Hollanti, Italia, Espanja, Tanska, Viro, Slovenia, Norja, Ruotsi, Islanti, Latvia, Liettua ja Kroatia. Eurojackpotissa päävoitto on aina vähintään 10 miljoonaa euroa ja korkeintaan 90 miljoonaa euroa. Mahtavien päävoittojen lisäksi Eurojackpotissa voit voittaa mukavia summia ilman täysosumaa.

Kuinka todennäköistä on voittaa Eurojackpotissa?

Lotto

Nettikasinot tarjoavat useimmiten hieman pienempiä päävoittoja, mutta voittomahdollisuudet ovat toki isommat. Esimerkiksi 5+1-tuloksella saat noin 250 000 € ja 5 oikein -tuloksella noin 50 000 €. Pelissä on kaikkiaan 12 voittoluokkaa.

Täysosumaan vaaditaan 5 päänumeroa sekä 2 tähtinumeroa oikein. Voit voittaa jo jotain jos kupongissasi on 2 päänumeroa oikein ja 1 tähtinumero oikein.

Voittoina jaetaan puolet pelin vaihdosta. Päävoiton 10-90 miljoonaa euroa todennäköisyys on 1:59325280. Todennäköisyys on siis lähes neljä kertaa huonompi kuin Lotossa, jossa todennäköisyys voittaa jättipotti on 1:15380937. Eurolotossa voittosuhde on lähes samaa luokkaa Eurojackpotin kanssa eli 1: 62500000.

Eurolotossa, Viking Lotossa ja Eurojackpotissa onkin jaossa huomattavasti isommat jättipotit kuin Lotossa. Muita suosittuja tapoja päästä helpommin rahoihin kiinni on pelata muita netin rahapelejä, kuten esimerkiksi nettiarpoja, kenoa netissä, bingoa, nettipokeria, tai jahdata vaikkapa isoja progressiivisia jättipotteja parhailla nettikasinoilla. Suosittelemme luotettavista casinoista rahajahtiin esimerkiksi iGamea, Casumoa, Guts Casinoa, EuroGrand Casinoa ja Karambaa.


iGame € 200 bonus
{{::translations['and']}} 500 ilmaiskierrosta
Casumo € 1 200 bonus
{{::translations['and']}} 200 ilmaiskierrosta
Cherry Casino € 600 bonus
{{::translations['and']}} 40 ilmaiskierrosta
Betsson € 200 bonus
{{::translations['and']}} 100 ilmaiskierrosta
LeoVegas € 1 000 bonus
{{::translations['and']}} 222 ilmaiskierrosta
Suomikasino € 300 bonus
{{::translations['and']}} 120 ilmaiskierrosta
Dunder € 600 bonus
{{::translations['and']}} 200 ilmaiskierrosta
Suomiautomaatti € 450 bonus
{{::translations['and']}} 40 ilmaiskierrosta

Eurojackpotin voittoluokat

1. 5+2 10-90 milj. € 2. 5+1 250 000 € 3. 5+0 50 000€ 4. 4+2 3000€ 5. 4+1 200€ 6. 4+0 100€ 7. 3+2 50€ 8. 3+1 20€ 9. 2+2 14€ 10. 3+0 14€ 11. 1+2 10€ 12. 2+1 8€