Guns n’ Roses - biografia


Guns n Roses biografiaGuns n’ Roses, bändi, jota aikanaan pidettiin maailman vaarallisimpana bändinä, on palannut viime vuosinalähelle alkuperäistä kokoonpanoa, kun bändin alkutaipaleen miehityksestä basisti Duff McKagan ja kitaravirtuoosi Slash palasivat parinkymmenen vuoden tauon jälkeen Axl Rosen rinnalle. Vuodesta 2015 vanhat konnat ovatkin olleet taas porukassa ja massiivinen Not In This Lifetime -kiertue oli tuottanut vuoden 2017 loppuun mennessä huikeat 475 miljoonaa dollaria, eli noin 405 miljoonaa euroa. Eikä se siihen ole jäänyt, sillä tätä kirjoitettaessa historian hikisimmän toukokuun lopulla vuonna 2018 tulevalle kesälle ja syksylle oli jo kymmeniä keikkoja buukattuna. Tuo vuoden 2017 loppuun mennessä tienattu summa oli nostanut kiertueen Billboard-lehden mukaan jo kaikkien aikojen neljänneksi eniten tienneeksi kiertueeksi. Edellään olivat vain U2:n 360 Tour, 736 miljoonaa dollaria (vuosina 2009-2011), The Rolling Stonesin A Bigger Bang, 558 miljoonaa dollaria (2005-2007)  sekä Coldplayn Head Full Of Dream -kiertue 532 miljoonaa dollaria (2016-2017).


Guns n’ Roses ennen Guns n’ Rosesia

Mutta kuinka kaikki alkoi? Miten tähän tilanteeseen on tultu ja mistä tämä legendaarinen bändi on ponnistanut maailmalle. Lienee syytä käydä keskeisten bändin jätkien lyhyt henkilöhistoria läpi ennen kuin voidaan jatkaa kohti Guns n’ Rosesin maailmanvalloitusta. Nykyisessä kokoonpanossa soittavat siis Axl Rose, Slash, Duff McKagan sekä heidän lisäkseen kosketinsoittaja Dizzy Reed, joka on ollut mukana vuodesta 1990, kitaristi Richard Fortus (vuodesta 2002), rumpali Frank Ferrer (vuodesta 2006) ja kosketinsoittaja/taustalaulaja Melissa Reese (vuodesta 2016).

Vuosien varrella porukassa on soittanut 23 henkeä plus erilaisia kiertuemuusikoita. Keskitymme tässä kuitenkin vain tuohon tämänhetkiseen voimakolmikkoon, Axliin, Slashiin ja Duffiin sekä hieman sivuamme Izzy Stradlinin tarinaa, koska hänen merkitystään bändille ei ole syytä väheksyä.

W. Axl Rose

Axl Rose syntyi 6. helmikuuta 1962 suunnilleen Hämeenlinnan kokoiseen Lafayetten kaupunkiin, Indianan osavaltioon noin sata kilometriä Chicagosta etelään. Axl Rosen alkuperäinen nimi oli William Bruce Rose Jr., isänsä mukaan.

Hänen äitinsä Sharon Elizabeth (os. Lintner) oli Axlin, tai siis Williamin, saadessaan vain 16-vuotias ja isänsäkin, William Bruce Rose, vain 20-vuotias. Axlin sukujuuret ovat isänsä puolelta skottilais-irlantilaiset ja äitinsä puolelta saksalaiset. Kirjassaan  Watch You Bleed: The Saga of Guns n’ Roses kirjailija Stephen Davis kuvailee Axlin biologista isää “ongelmalliseksi ja karismaattiseksi paikalliseksi rilkolliseksi”. Sharon Elizabethin raskaus ei ollut suunniteltu juttu ja Sharon Elizabeth sekä William Bruce Rose erosivat pari vuotta Axlin syntymän jälkeen. Kirjan mukaan ennen lähtöään isä-William oli hyväksikäyttänyt Axlia.

Sharon meni pian uudelleen naimisiin ja Stephen L. Baileyn kanssa ja Axl nimettiin uudelleen William Bruce Baileyksi. Hänellä on kaksi nuorempaa sisarusta, sisko Amy ja velipuoli Stuart.

17-vuotiaaksi asti Axl luuli, että Bailey oli hänen biologinen isänsä. Hän ei koskaan tavannut biologista isäänsä aikuisiällä. Wiliam Rose Sr. murhattiin vuonna 1984 Marionin pikkukaupungissa vuonna 1984. Hänen rikollinen tuttavansa tuomittiin murhasta, mutta ruumista ei koskaan löydetty. Axl kuuli tapahtuneesta vasta vuosia myöhemmin.

Isäpuolen komennossa Axlin lapsuuskoti oli varsin uskonnollinen ja hänen piti käydä kirkossa kolmesta kahdeksaan kertaa viikossa ja myös sunnuntaikoulu oli tosiasia Axlille.

Hän on myöhemmin muistellut lapsuuttaan painostavana ja raskaana. Hänen mukaansa Stephen Bailey oli kieltänyt häneltä musiikin kuuntelun, televisio saattoi lentää ulos, koska se oli saatanallinen ja esimerkiksi naiset olivat pahoja, kuten monet muutkin asiat. Axlin mukaan myös Bailey käytti häntä ja sisaruksiaan hyväkseen.

Musiikki oli kuitenkin läsnä jo Axlin lapsuudessa. Hän lauloi kirkossa sisarustensa kanssa sekä lukion kuorossa. Lukioaikaan hän myös opiskeli pianonsoittoa, josta voinemme kiittää esimerkiksi November Rainin masiivista piano-osuutta. Kuoro-opettajaansa baritoni Axl tykkäsi härnätä luomalla erilaisia ääniä kesken harjoitusten. Pian hän olikin jo perustamassa bändiä ystävänsä Jeff Isbellin kanssa. Myöhemmin Jeff tunnettaisiin nimellä Izzy Stradlin.

Axl kertoi vuonna 1992 Rolling Stone -lehden haastattelussa, että hän luki vanhempiensa vakuutuspapereista 17-vuotiaana biologisen isänsä olemassaolosta ja tuossa vaiheessa epävirallisesti otti Rosen sukunimekseen uudelleen. Tosin käyttäen vain alkukirjainta W, sillä hän ei halunnut pitää samaa etunimeä biologisen isänsä kanssa.

Oikean isänsä tapaan myös nuoresta Rosesta tuli teini-iässä pikkurikollinen. Hänet pidätettiin yli 20 kertaa esimerkiksi julkijuopottelusta ja pahoinpitelystä. Axl ehti istua myös vankilassa muutaman kuukauden.

Kun Lafayetten viranomaiset uhkasivat laittaa Axlin syytteeseen taparikollisena - toisin sanoen rangaistukset voisivat olla todella ankarat -,hän pakkasi kamansa ja lähti kohti Kaliforniaa ja Los Angelesia. Oli joulukuu vuonna 1982.

Nimen Axl mies otti itsellen bändinsä nimestä. Vanha soittokaveri Chris Weber kertoi haastattelussaan Metalshrine-lehdelle vuonna 2004, että Axlin ensimmäisenä bändinä tunnettu Hollywood Rose oli alunperin nimeltään AXL. Nimi oli Rosen keksimä, mutta hiljalleen hän alkoi käyttää itsestään nimeä Axl. Bändi muuttui sittemmin Roseksi ja sen jälkeen Hollywood Roseksi. Niin ja myöhemmin Guns n’ Rosesiksi. William Bruce Baileystä tuli virallisesti W. Axl Rose vuonna 1986, juuri ennen kuin sopimuksen allekirjoittamista Geffen Recordsin kanssa.

Izzy Stradlin

Jeffrey Dean Isbell syntyi 8. huhtikuuta 1962 Lafayettessa Indianassa, pari kuukautta Axl Rosen jälkeen. Isbellin isä työskenteli kaivertajana ja äitinsä puhelinyhtiöllä. Vanhemmat erosivat, kun Jeffrey oli kahdeksanvuotias.

Izzy kiinnostui musiikista jo pienenä poikana. Vanhempien eron aikaan suosikkimusiikkia Izzylle olivat muun muassa Bob Dylan, Pink Floyd, Alice Cooper ja Led Zeppelin. Suurin vaikuttaja Izzylle oli kuitenkin hänen isoäitinsä, joka soitti rumpuja ystäviensä kanssa perustamassaan jazzbändissä. Tästä innostuneena myös Izzy puhui vanhempansa ympäri ostamaan hänelle rumpusetin.

Izzy on myöhemmin muistellut kotikaupunkiaan Lafayettea lämmöllä.

“Se oli hyvä paikka kasvaa. Siellä on oikeustalo, yliopisto, joki ja junarata. Pikkukaupunki, jossa ei ole paljoakaan tekemistä. Me ajoimme polkupyörillä, poltimme pilveä ja jouduimme ongelmiin. Aika sellaista Beavis and Butthead -touhua”, Izzy kertoi levy-yhtiö Geffenin biografiassaan.

Lukiossa Izzy perusti bändin kaverinsa Axlin, tuolloin vielä siis William Baileyn, kanssa.

“Olimme pitkätukkaisia lukiolaisia. Tuohon aikaan olit joko urheilija tai pilvenpolttaja. Emme olleet urheilullisia, joten päädyimme hengailemaan yhdessä. Soitimme coverbiisejä autotallissa. Lafayettessa ei ollut klubeja, joissa soittaa, joten emme koskaan päässeet ulos autotallistamme”, Izzy kertoi samaisessa Geffenin biografiassa.

Huolimatta inhostaan koulunkäyntiä kohtaan Izzy sai lukionsa läpi D:n papereilla (yhdysvaltalaisessa koulujärjestelmässä arvostellaan A, B, C, D ja F, A:n ollessa paras ja F:n huonoin). Lukio oli ohi vuonna 1979 ja Izzy jätti Lafayetten pölyt taakseen ja matkusti Los Angelesiin. Axl tulisi muutamaa vuotta myöhemmin.

Saul Hudson a.k.a Slash

Saul Hudson syntyi heinäkuun 23. päivä vuonna 1965 Lontoon Hampsteadissa. Slash syntyi taiteilijaperheeseen. Hänen äitinsä oli vaatesuunnittelija Ola J. Hudson, jonka asiakkaisiin kuului muun muassa David Bowie. Isä Anthony Hudson sen sijaan työskenteli levynkansitaiteen parissa. Esimerkiksi Neil Youngin ja Joni Mitchellin levyistä löytyy Anthony Hudsonin teoksia.

Slash on kertonut olevansa huvittunut omasta etnisestä taustastaan, sillä on sekä musta että britti. “Niin monet amerikkalaismuusikot ovat saaneet inspiraatiota brittimusiikista, mutta samaan aikaan – etenkin 60-luvulla – monet brittimuusikot halusivat olla mustia amerikkalaisia”, Slash kertoi elämäkertakirjassaan.

Ensimmäiset elinvuotensa Slash eli Britanniassa Stoke-on-Trentissä isänsä ja tämän vanhempien kanssa. Hänen äitinsä muutti Los Angelesiin töiden perässä. Slashin ollessa viisivuotias hän muutti isänsä kanssa Los Angelesiin ja perhe saatiin jälleen yhteen. Slashin veli Albion “Ash” Hudson syntyi vuonna 1972 ja vanhemmat erosivat pari vuotta myöhemmin.

Eron jälkeen Slash asui äitinsä luona ja vietti paljon aikaa isoäitinsä kanssa, koska äiti matkuteli työssään usein.

Joskus poika pääsi äitinsä mukaan töihin ja tapasi siellä paljon erilaisia elokuva- ja musiikkialan tähtiä. Saul Hudson sai lempinimensä Slash näyttelijä Seymour Casselilta, koska hän oli “aina kiireessä, säheltämässä paikasta toiseen”.

Vuonna 1979 Slash päätti perustaa bändin ystävänsä Steven Adlerin kanssa. Bändi ei lopulta koskaan materialisoitunut, mutta se sai Slashin tarttumaan soittimeen. Koska Adler oli päättänyt olla kitaristi, Slash otti itselleen basistin roolin. Isoäidiltään saamansa yksikielisen flamencokitaran kanssa alkoivat oppitunnit Fairfaxin musiikkiopiston Robert Wolinin johdolla. Kun Wolin soitti The Rolling Stonesin Brown Sugaria, Slash päätti vaihtaa basson kitaraan.

Myöhemmin hänen kitaraintoilunsa sai vain lisää pontta, kun hänen opettajansa soitti oppilailleen Creamia ja Led Zeppeliniä. BMX-pyörä sai tehdä täysin tilaa kitaralle ja nuori mies harjoitteli jopa 12 tuntia päivässä.

Slash kävi lukionsa Beverly Hillsissä, jossa hänen luokkakaverinaan oli muuan Lenny Kravitz.

Slash kertoo musiikillisen heräämisensä tapahtuneen 14-vuotiaana. Hän oli yrittänyt päästä etenemään kakkospesälle erään vanhemman tytön kanssa jo jonkin aikaa. Tyttö otti Slashin lopulta luokseen, jossa he polttivat pilveä ja kuuntelivat Aerosmithin Rocks-levyä.

“Se upposi minuun kuin nyrkki silmään. Istuin ja kuuntelin levyä uudelleen ja uudelleen enkä lainkaan huomannut sitä tyttöä enää. Muistan, kun poljin myöhemmin takaisin mummolaan ja tiesin, että elämäni oli muuttunut. Pystyin samaistumaan johonkin”, Slash kertoi Rolling Stone -lehdelle vuonna 2005.

Duff McKagan

Duff McKagan syntyi helmikuun 5. päivä 1964 ja sai nimekseen Michael Andrew McKagan. Hän vietti lapsuutensa Seattlen työläisalueella, University Districtillä.  Marie ja Elmer McKaganin kahdeksanpäisen lapsikatraan nuorin pää Michael sai lempinimekseen Duff. Hän on itse kuitannut lempinimestään, että “ se on irlantilainen juttu”. Tämä pitääkin paikkansa, sillä gaelin kielessä duff tarkoittaa esimerkiksi vanukasta tai mustaa. Myös raskaana olevasta naisesta voidaan käyttää termiä duff.

Kun Marie ja Elmer erosivat, äiti-Marie elätti perheensä työskentelemällä pikakirjoittajana lääketieteellisessä yrityksessä. Bassonsoittoa Duff oppi isoveljeltään Brucelta ja jatkoi itsenäistä harjoittelua muun muassa Princen 1999- sekä Black Flagin Damaged -levyjen päälle soitellen. Elämäkertakirjassaan It’s So Easy (And Other Lies) McKagan kertoo myös saaneensa vaikutteita myös esimerkiksi post-punk-yhtye Magazinen basistilta Barry Adamsonilta. Adamson on soittanut myös legendaarisessa britti-punkbändissä Buzzcocksissa sekä Nick Caven Bad Seeds -yhtyeessä.

Vaikka Duff McKagan oli hyvä kouolussa, hän jätti Roosevelt High Schoolin kesken kymppiluokalla. Tämän jälkeen kasaili työkseen leivonnaisia Great American Food and Beverage Companyssa ja  suoritti lukionsa loppuun vaihtoehtoisin tavoin, niin kutsutun GED-systeemin kautta. Vuonna 2012 McKagan sai vanhasta opinahjostaan kunniakirjan, päättötodistuksensa. Mies vitsaili tuolloin CBS Newsin mukaan käyneensä koulunsa sellaisella vähemmän suositulla 48 vuoden taktiikalla.

15-vuotiaana, vuonna 1979 Duff McKagan perusti punkbändin nimeltä the Vains. Hän soitti yhtyeessä bassoa. Bändi myös äänitti singlen nimeltä School Jerks, vapaasti suomennettuna “Koulun ääliöt”. Duff soitti samaan aikaan myös toisessa punkbändissä, hän oli the Living -bändin kitaristi. Tuo bändi sai hieman enemmän fanipohjaa soitettuaan lämppärinä Hüsker Dülle ja D.O.A:lle.

Jo seuraavana vuonna McKagan liittyi the Fastbacks-yhtyeeseen ja tällä kertaa toimi rumpalina. Musiikillinen lahjakkuus ei siis rajoittunut pelkkään basson länkytykseen. Tuosta matka jatkui kannuttajana vielä The Fartz -nimiseen punkbändiin ja muutamien muutosten jälkeen The Fartz oli muuttunut post-punkia soittavaksi 10 minutes warning -bändiksi ja Duff McKagan samaan aikaan kitaristiksi.

Vuonna 1983 Duff muutti Los Angelesiin seuranaan yksi veljistään. Hän työskenteli Black Angus -ravintolassa tarjoilijana ja etsi itselleen uutta bändiä. Paikallisen lehden basistinhakuilmoitukseen vastattuaan Duff McKagan löysi itsensä Road Crew -nimisestä bändistä basson varresta. Tuossa orkesterissa rumpuja soitti muuan Steven Adler ja kitaraa vingutti vimmatulla innolla kaveri nimeltä Slash.

Road Crew haki itselleen kuumeisesti laulajaa, mutta hommasta ei lopulta tullut mitään. Slash sai tarpeekseen ja lopulta myös Adler. Tästä lyhytaikaisesta kokoonpanosta jäi kuitenkin käteen riffi, joka tultiin myöhemmin kuulemaan Guns n’ Rosesin Rocket Queen -biisissä.

Guns n’ Rosesin alkutaival

Vuonna 1984 Izzy Stradlin asui kämppiksenä Tracii Gunsin kanssa. Izzy oli tuolloin Holllywood Rosen riveissä ja Tracii toimi oman bändinsä L.A. Gunsin riveissä. Guns tarvitsi uutta laulajaa ja Stradlin ehdotti miehelle Hollywood Rosen nokkamiestä Axl Rosea. Guns n’ Roses pystytettiin ensimmäistä kertaa marraskuussa 1985. Bändissä olivat mukana laulaja Axl Rose, komppikitaristi Izzy Stradlin, soolokitaristi Tracii Guns, basisti Ole Beich ja rumpali Rob Gardner.  Porukka kasattiin sekä Hollywood Rosen että L.A. Gunsin miehistä, joten bändin nimikin tuli sitten molemmista pumpuista. Hyllytettyjä nimiehdokkaita olivat muun muassa Heads of Amazon ja AIDS. Muutaman keikan jälkeen Ole Beich sai luvan lähteä ja tilalle tuli Duff McKagan basson varteen. Sen jälkeen Tracii Guns ja Axl Rose päätyivät sanaharkkaan ja Tracii sai luvan mennä. Tämän tilalle otettiin jo Hollywood Rosen riveistä tutuksi tullut Slash. Tämän jälkeen vaihtoon lähti Gardner ja tilalle tuli – taas vanha Hollywood Rosen jäsen – Steven Adler. Näistä Adler, Slash ja Duff olivatkin jo soittaneet yhdessä lyhyeksi projektiksi jääneessä Road Crew’ssä. Piirit olivat näissä hommissa siis verrattain pienet.

Kun Adler ja Slash liittyivät virallisesti Guns n’ Rosesin jäseniksi kesäkuun neljäntenä päivänä vuonna 1985, klassinen kokoonpano oli valmis. Kaksi päivää myöhemmin bändi soitti ensimmäisen keikkansa. Ensikeikasta kaksi päivää eteenpäin ja bändi lähti ensimmäiselle kiertueelleen, joka sai nimekseen Hell Tour, osin varmaan siitä syystä, että kaikki meni kokolailla penkin alle. Kiertue ulottui Sacramentosta Seattleen ja matkalla oltiin kahdella eri pakettiautolla kunnes molemmat niistä hajosi. Matka Seattleen jatkui sitten peukalokyydillä ja pelkät kitarat mukana.

Vahvana livebändinä Guns n’ Roses teki nimeään tunnetuksi Los Angelesin maineikkailla rokkiklubeilla, kuten Troubadourissa ja Roxyssa. Hiljalleen myös levy-yhtiöt kiinnostuivat näistä nuorukaisista.

Bändi allekirjoitti lopulta Geffenin kanssa sopimuksen marraskuussa 1986 ja sai 75 000 dollaria ennakkoa. Chrysalis Records olisi maksanut bändille tuplasti enemmän, mutta olisi myös vaatinut imagon muutosta. Geffenillä pojat saivat täyden taiteellisen vapauden. Joulukuussa 1986 ilmestyi sitten EP nimeltä Live ?!*@ Like a Suicide, jotta mielenkiinto Guns n’ Rosesiin pysyisi yllä, kun bändi vetäytyi lavoilta työskennelläkseen studiossa. EP:n julkaisi Uzi Suicide, joka oli Geffenin tytäryhtiö.

Levyllä oli mukana coverit Aerosmithiltä (Mama Kin) ja australialaiselta Rose Tattoolta (Nice Boys). Näiden lisäksi EP:ltä löytyi bändin omaa tuotantoa biisit Reckless Life ja Move to the City. Levyä markkinoitiin livelevynä, mutta todellisuudessa se äänitettiin studiossa ja päälle lisättiin yleisön ääniä.

Guns n’ Roses ja Appetite for DestructionGuns n Roses biografia

Guns n’ Rosesin tie tähtiin aukesi heti ensimmäisen levyn myötä. Appetite for Destruction on maailman eniten myynyt debyyttialbumi. Levy yhdisteli 70-lukuista hard rockia ja hedonistista kapinallisuutta, onnistuen samalla muistuttumaan alun aikojen Rolling Stonesia, Janis Joplinia, Aerosmithia ja Sex Pistolsia. Myös bändin keskisormi pystyssä -asenne sekä äärimmäinen musikaalinen osaaminen tuli ilmi jo ensilevyllä. Bändi sysäsi nuorten miesten raivonsa levylle, joka upposi ennen kaikkea nuoreen valkoiseen väestöön.

Guns n’ Roses pääsi lämmittelemään Aerosmithiä tämän kiertueelle ja lopulta nousi idoliensa yläpuolelle. Syyskuussa 1988 Appetite for Destruction nousi albumilistan kärkeen ja pysyi siellä viisi viikkoa. Yhteensä albumi pysyi listoilla melkein kolme vuotta. Levyn suosiota oli auttamassa musiikkikanava MTV:llä yhtenään pyörineet musiikkivideot Sweet Child o’ Mine ja Welcome to the Jungle.

Appetite for Destructionia seurasi GN’R Lies -levy, johon oli kerätty ensimmäisen EP:n biisit uudelleen sekä neljä hieman akustisempaa biisiä Patience, Used to Love Her, You’re Crazy ja One in a Million. Ennen kaikkea näistä jälkimmäinen aiheutti paljon pahaa mieltä ja sai ristiriitaisen vastaanoton, koska Axl Rose lauloi “hinttareista”, “maahanmuuttajista” ja “neekereistä”. Tätä eivät olisi edes kaikki bändin jäsenet halunneet levylle, mutta Axl, tunnetusti itsepintainen kun on, puliveivasi biisin levylle. Mustan äitin ja valkoisen isän jälkeläinen Slash ei ollut biisin sanoituksesta kovinkaan iloinen.

Kohut seurasivat toisiaan. Kaksi fania kuoli yleisön massan alle Englannin Monsters of Rock -festivaalilla 1988. Slash järkytti televisiokatsojia ja paikallaolijoita törkeyksiä tännä olleella puheellaan American Music Awardseissa 1990.

Vuonna 1989 GnR lämmitteli muutamat keikat Rolling Stonesille, jonka myötä fanipohja vain kasvoi entisestään, mutta samaan aikaan pinnalle alkoi nousta uutisia heroiiniongelmista, tässä vaiheessa lähinnä liittyen Axl Roseen, Izzy Stradliniin ja Steven Adleriin. Näistä jälkimmäinenhän sai lopulta lähteä bändistä addiktionsa vuoksi.

Guns n’ Roses 1990-luvulla

1990 Guns n’ Roses esiintyi Farm Aid IV -konsertissa ja tarjoilivat coverina Bob Dylanin Knockin’ on Heaven’s Door -biisin Tom Cruisen Days of Thunder -leffan soundtrackille sekä Civil War -biisin romanialaisten orpolapsien hyväksi kasatulle Nobody's Child: Romanian Angel Appeal -levylle.

Slash ja Duff McKagan soittivat Iggy Popin Brick by Brick -levyllä ja Slash soitti myös Les Paulin tribuuttialbumilla Bob Dylanin, Michael Jacksonin ja Lenny Kravitzin, vanhan koulutoverinsa, kanssa. Samana vuonna 1990 Guns n’ Roses koki myös muodonmuutoksen, sillä pahasti heroiiniin ja muihin päihteisiin koukkuuntunut Steven Adler sai lähteä ja tehdä tilaa Cultissa soittaneelle Matt Sorumille. Lisäksi Dizzy Reed rekrytoitiin kosketinsoittajaksi.

Seuraava vuosi toi tullessaan vielä suurempaa menestystä, mutta yhtä lailla myös lisää kaaosta ja sekasortoa. Guns n’ Roses lähti ensimmäiselle maailmankiertueelleen pääesiintyjänä ja julkaisi Terminator 2 -leffan soundtrackilta tutun You Could Be Mine -biisin. Axl Rosen avioliitto Erin Everlyn kanssa ajautui karille jo kolme viikkoa papin aamenen jälkeen ja se kävi miehen psyyken päälle pahemman kerran. Avioliiton kariutumisesta uutisoitiin paljon ja Rosen uskottiin pahoinpidelleen Eriniä. Erinin isä on muuten kuuluisan Everly Brothersin Don Everly. Eron jälkeen Rose hyökkäsi kameran kanssa heiluneen fanin kimppuun St. Louisin konsertissa ja sai syytteet neljästä pahoinpitelystä sekä sen kameran hajoittamisesta. Keikka päättyi kokonaisuudessaan kehnosti, kun noin 60 ihmistä joutui mellakan päätteeksi sairaalaan, bändin kamoista suurin osa joko varastettiin tai rikottiin ja keikkapaikkana toiminut halli koki noin 200 000 dollarin tappiot rikki menneistä paikoista. Axl Rose kiisti syyllistyneensä syytteissä mainittuihin tekoihin.

Rose päätti tavata psykoterapeuttia ja kertoi siellä joutuneensa isänsä hyväksikäyttämäksi vain kaksivuotiaana. Samana vuonna, 1991 julkaistiin yhtä aikaa Guns n’ Rosesin kunnianhimoinen albumipari Use Your Illusion I ja Use Your Illusion II. Molemmat levyt ylittivät myynnissään platinarajan Yhdysvalloissa, joka on miljoona albumia.

Koska tilanne alkoi käydä liian kireäksi Axlin kanssa, Izzy Stradlin otti ja lähti. Hän peruti JuJu Hounds -bändin basisti Jimmy Ashhurstin, rumpali Charlie “Chalo” Quintanan ja kitaristi Rick Richardsin kanssa. Stradlinin tilalle Guns n’ Rosesiin otettiin Gilby Clarke.

Tämän episodin jälkeen bändi suuntasi yhteensä 28 kuukautta kestävälle kiertueelle. Vuoden 1992 kohokohtiin kuuluivat muun muassa MTV Vanguard Award sekä esiintyminen huhtikuisessa Freddie Mercuryn muistokonsertissa. Homofobiastaan huolimatta Axl Rose oli aina ollut suuri Freddie Mercuryn ja Queenin fani, samoin kuin Elton Johnin fani, jonka kanssa pääsikin esittämään unohtumattoman Bohemian Rhapsody -version. Satelliittiyhteyden kautta ympäri maailmaa näytetty megakonsertti keräsi historian suurimman konserttiyleisön.

Huolimatta menestyksestä – tai ehkä juuri siitä johtuen – kireys bändin sisällä vain kasvoi. Myöskään erilaiset päihdeongelmat eivät olleet kadonneet mihinkään. Nämä ja noin 2,5 vuoden keikkaputki alkoivat vaatia verojaan.

Vuonna 1993 Guns n’ Roses julkaisi The Spaghetti Incident? -albumin. Kyseessä oli levyllinen punkbiisejä, ja levyn tarkoituksena oli kumartaa kohti bandin punkjuuria. Varsinkin Duff McKagan oli lähes puhdasverinen punkkari ennen Guns n’ Rosesin aikoja. Yksi levyn biiseistä, Look at Your Game, Girl on lähtenyt kulttijohtaja Charles Mansonin kynästä ja bändi saikin tästä coverista paljon kritiikkiä. Mikä ei tietystikään estänyt sitä julkaisemasta kyseistä biisiä. Levyllä kuullaan myös suomalaisen Michael Monroen laulua, hän vierailee laulamassa biisissä Ain’t It Fun. Hanoi Rocksin nokkamiehenä maailmanmaineeseen noussut Monroe esiintyi myös Use Your Illusion I -albumin Bad Obsession -biisissä huuliharppunsa kanssa. Hanoi Rocks nousee usein esille yhtenä vahvana Guns n’ Rosesin esikuvana.

Seuraavaan vuoteen, 1994, mennessä huhut Guns n’ Rosesin hajoamisesta olivat vain voimistuneet. Gilby Clarke julkaisi sooloalbuminsa Pawn Shop Guitars ja vuoden lopulla Slash levytti omansa Slash’s Snakepitin kanssa. Tuossa bändissä olivat mukana Guns ‘n Rosesin Matt Sorum ja oma soolonsa julkaissut Gilby Clarke sekä Alice in Chainsin Mike Inez ja Jellyfishin Eric Dover.

Nämä sooloproduktiot, kuten yleensä, eivät kuitenkaan houkutelleet samankokoisia yleisöjä kuin emobändi GnR, joka oli hiljalleen matkalla hautaansa. Näihin aikoihin Axl Rose onnistui painostamaan itselleen oikeudet Guns n’ Roses -nimen käytöstä. Gilby Clarke sai lähtöpassit, Slashin kohdalla kamelin selkä katkesi taiteellisiin erimielisyyksiin Axlin kanssa, joka halusi tuoda GnR-soundiin elektro- ja industrial-soundeja. Viimeiseksi yhdessä levytetyksi biisiksi Slashin ja Axl Rosen osalta jäi vuonna 1996 purkitettu The Rolling Stones -cover Sympathy for the Devil. Lokakuussa 1996 Slash jätti bändin.

Ovi kävi seuraavan kerran, kun Matt Sorum paiskasi sen selkänsä takana kiinni huhtikuussa 1997 ja lopulta Duff McKagan saman vuoden elokuussa. Duff kommentoi lähtiessään, että bändillä oli ollut studio vuokrattuna kolme vuotta, mutta yhtään biisiä ei ollut syntynyt.

Guns n’ Roses ei virallisesti koskaan hajonnut, sillä nimen oikeudet omistava Axl Rose haali aina uusia nimiä soittamaan. Hän samalla ajan myötä eristäytyi melko lailla, mutta hänen kerrottin kuitenkin olevan biisinteossa ja välillä jopa nauhoittamassa. Rose yritti yhteistyötä elektronisella ja vaihtoehtoisella puolella loistaneiden Mobyn ja Killing Joke -bändistäkin tutun Youthin kanssa, mutta molemmat kieltäytyivät kunniasta. Lopulta, vuonna 1999 uusi industrial-henkinen biisi Oh My God ilmestyi Arnold Schwarzeneggerin tähdittämän End of Days -leffan soundtrackilla. Menestys ei ollut ihan samaa luokkaa kuin edellisen Iso-Arska-yhteistyön, Terminator 2:n kohdalla. Sekä biisi että leffa ovat sittemmin painuneet unholaan.

Tuottajaksi Rose oli saanut Roy Thomas Bakerin ja muusikoita meni ja tuli melko liuta.

Guns n’ Roses 2000-luvullaGuns n Roses Biografia

Uusi vuosituhat alkoi lupauksella. Axl Rosen manageriporras lupasi vuoden 2000 loppupuolella, että seuraavana vuonna tullaan julkaisemaan kauan odotettu Chinese Democracy -albumi. Tämä lupaus oli tosin kuultu myös vuotta aikaisemmin ja samalla aikataululla, mutta mitään ei siis ollut tapahtunut levyn julkaisun suuntaan. Lupausta seurasi uudenvuoden keikka Las Vegasissa, jossa esitettiin myös kourallinen uusia biisejä. Sekä tietysti uusi Guns n’ Roses -miehitys. Tässä kokoonpanossa olivat mukana kitaristit Buckethead, Robin Finck sekä Paul Tobias, basisti Tommy Stinson, kosketinsoittaja Chris Pittman ja rumpali Brian “Brain” Mantia. Sekä ainoaksi vanhan kokoonpanon kyljessä soittaneeksi soittoniekaksi jäänyt Dizzy Reed. Kosketinsoittajia oli siis kaksin kappalein.

Uudenvuoden keikkaa seurasi Rock in Rio -festivaali Brasiliassa ja sitä myöten uusi Gun n’ Roses jatkoi keikkailua säännöllisen epäsäännöllisesti.

Bändin miehitys oli jälleen muuttunut, kun se heitti neljä keikkaa New Yorkin Hammerstein Ballroomissa ja parit setit Riossa ja Lissabonissa vuonna 2006. Rose, Reed, Finck, Stinston ja Pittman olivat vielä mukana, mutta heidän seurakseen oli nyt tullut komppikitaristi Richard Fortus, rumpali Frank Ferrer ja kitaristi Ron “Bumblefoot” Thal. Kyseisen vuoden kesäkuussa Axl Rose päätyi taas otsikoihin kiivaan luontonsa vuoksi. Hän hyökkäsi hotellin turvamiehen kimppuun ja puri tätä jalkaan.

Velvet Revolver

Samaan aikaan, kun Axl pyöritti uutta Guns n’ Rosesia useiden eri muusikoiden kanssa, Slash, Duff McKagan ja Matt Sorum pistivät hynttyyt yhteen Stone Temple Pilotsin laulajan Scott Weilandin sekä useissa rockliemissä keitetyn ktaristin Dave Kushnerin kanssa. Velvet Revolver julkaisi kaksi albumia, Contraband vuonna 2004 ja Libertad vuonna 2007. Contraband nousi suoraan myyntilistan ykköseksi ja myi lopulta Yhdysvalloissa tuplaplatinaa. Kaikkiaan levyä myytiin maailmanlaajuisesti neljä miljoonaa kappaletta, joista hieman alle kolme miljoonaa Yhdysvalloissa. Bändi kiersi 19 kuukautta putkeen ensileynsä jälkeen ja ajautui päihdeongelmiin. Toiset enemmän ja toiset vähemmän. Kuitenkin niin, että pystyivät kiertueen jälkeen tekemään vielä toisen levyn.

Libertad ei yltänyt ihan samaan menestykseen kuin ensilevy ja jäi Billboardissakin korkeimmillaan sijalle viisi. Levyä seuranneen kiertueen aikana laulaja Scott Weilandia alkoi huumeet viedä pahasti, jälleen kerran. Bändi joutui perumaan kiertueen Australian-osuuden ja tämä riitti muulle bändille. Weiland sai lähteä. Huumeet koituivat Scott Weilandin kuolemaksi reilut seitsemän vuotta myöhemmin. Hänet löydettiin kuolleena kokaiinin, alkoholin ja MDA-amfetamiinin yliannostukseen joulukuun 3. päivä vuonna 2015.

Axl Rose viestitti vuoden 2006 joulukuussa faneilleen  – joita siis edelleen oli olemassa – että Chinese Democracy näkisi päivänvalon maaliskuussa 2007. Mutta, kuten niin usein aiemminkin, levy jäi jälleen ilmestymättä. Kunnes lopulta vuoden 2008 loppupuolella Chinese Democracy ilmestyi kauppojen hyllyille. Eihän sitä oltu odoteltukaan kuin 14 vuotta noin suunnilleen. Levy kipusi Billboard 200 -listalla kolmanneksi, mutta levyn nimibiisi ei päässyt sinkkulistalla 34. sijaa korkeammalle. Tuohon aikaan ei vielä striimauspalveluita ollut eikä Youtubekaan ollut kuin kolme vuotta vanha keksintö. Sinkun sijoitus oli melkoinen antikliimaksi kaiken sen odotuksen jälkeen. Myös albumin sijoitusta toivottiin luonnollisesti korkeammalle GnR-leirissä.

Guns n’ Roses 2010-luvulla

Vuonna 2012 bändi nimettiin Rock and Roll Hall of Fameen, mutta vain muutamaa päivää ennen seremoniaa Axl Rose julkaisi tiedotteen, jossa selitti, miksi ei osallistu tapahtumaan. Hän myös sanoi, että vanhan bändin jälleenkasaaminen oli edelleen mahdoton ajatus. “On aika mennä eteenpäin”, Rose kirjoitti.

“Ihmiset eroavat. Elämä ei ole sinulle velkaa onnellista loppua, varsinkaan toisten ihmisten kustannuksella”, Rose muotoili kirjeessään.

Slash, Duff McKagan, Matt Sorum ja Steven Adler ilmestyivät kuitenkin paikalle vastaanottamaan kunnianosoitusta ja esittivät kolme biisiä. Laulajan Axl Rosea korvasi Slashin kanssa yhteistyöhön aiemmin alkanut Myles Kennedy.

Axl oli ahkeraan kiertueella bändinsä kanssa läpi kesän 2014. Duff McKagan tuurasi basisti Tommy Stinsonia silloin tällöin Stinsonin ollessa Replacements-bändin Reunion-kiertueella. Jo tuolloin toiveikkaat huhut alkoivat pyöriä GnR-reunionin ympärillä. Näitä oli aina silloin tällöin kuulunut muutenkin, kunnes joku bändistä – yleensä Axl tai Slash – tyrmäsi huhut. Seuraavana vuonna huhut vain kiihtyivät, kun Axlin ja Slashin kerrottiin viimein tehneen sovinnon.

Ja niin siinä lopulta kävi, että Guns n’ Roses julisti lopulta tulevansa takaisin lähes alkuperäisellä kokoonpanolla. Axl Rose, Slash ja Duff McKagan esiintyivät ensi kertaa yhdessä yli 20 vuoteen legendaarisella Losangelesilaisella Troubadour-rokkiklubilla, jossa he olivat esiintyneet jo aloittelevana bändinä 80-luvun puolivälissä. Tuota harjoittelukeikkaa seurasi kaksi keikkaa Las Vegasin uudella T-Mobile Arenalla huhtikuun 8. ja 9. päivänä 2016. Sitten Coachella-festivaali, lisää keikkoja Yhdysvalloissa ja pian olikin jo tiedossa, että Not In This Lifetime -kiertue nähtäisiin stadionkeikoilla ympäri maailmaa. Myös Suomessa uudessa Hämeenlinnan tapahtumapuistossa. Izzy Stradlin ei tätä kirjoitettaessa toukokuussa 2018 ole liittynyt vieläkään kokoonpanoon. Hän on kertonut, että sopimusneuvotteluissa ei päästy yhteisymmärrykseen. Miehen kuitenkin kerrottiin käyneen treenaamassa bändin kanssa ennen uutta tulemista. Steven Adler on nähty vierailemassa joillakin keikoilla ja joissain biiseissä, mutta hänenkään kohdalla varsinaista bändiin liittymistä ei olla nähty.

Guns n’ Roses - keikat Suomessa

Guns n’ Roses on nähty Suomessa esiintymässä Use Your Illusion Tourilla 1991 Helsingin jäähallissa, Axlin uuden GnR-kokoonpanon kanssa Hartwall areenalla 2006 ja Käpylän urheilupuistossa 2010 sekä reunion-porukalla, eli Axl, Duff, Slash, ja miksei Dizzy Reedkin tähän laskettaisi, Hämeenlinnassa 2017. Kesällä 2018 Not In This Lifetime Tour tulee lähimmillään Tallinnaan Laululavalle 16. heinäkuuta.

Guns n’ Roses pelit

Guns n’ Roses on nähty keikkalavojen ja albumien lisäksi elokuvien soundtrackeilla, mutta myös erilaisissa peleissä. Bändi on komeillut flippereissä, Guitar Hero -peleissä sekä myös kolikkopeleissä, kuten NetEntin Guns n’ Roses -slotissa. 

Guns n' Rosesin tulevaisuus

Mitä kaikkea Guns n' Rosesin uusi tuleminen tuo tullessaan, jää nähtäväksi. Tällä hetkellä soitto tuntuu maistuvan ja keikkoja on sovittu ainakin vuoden 2018 loppuun saakka. Appetite For Destruction -levyn 30-vuotisjuhlan kunniaksi on julkistettu vanha, ennen julkaisematon biisi nimeltä Shadow Of Your Love sekä lukuisia erilaisia ja -hintaisia juhlaversioita tuosta ehkä kaikkien aikojen parhaasta levystä.

Ja kuten Guns n' Rosesin kohdalla aina on tapana; huhumylly jauhaa. Uudesta albumista on jo puhuttu. Ainakin puskaradioissa.

Lähteet: Rolling Stone Magazine, Mick Wall: W. Axl Rose, Slash / Anthony Bozza: Slash, Duff McKagan / Tim Mohr: It's So Easy, Wikipedia


NettiKasinoVertailu.info