MM Jalkapallo Brasilia - Meksiko ennakko

MM Jalkapallo Brasilia - Meksiko ennakko 

Jalkapallon MM-kisoissa vietetään neljännesvälieriä, ja otteluita yhteensä on jäljellä neljä kappaletta. Meksiko ja Brasilia ovat viimeisen kuuden vuoden aikana kohdanneet toisensa viidesti. Näistä viidestä kamppailusta molemmat on vieneet kaksi nimiinsä, ja yksi on päättynyt 0-0 tasapeliin. Maalinteossa Brasilia on onnistunut näissä peleissä viidesti ja Meksiko neljästi, eli tasaista vääntöä maiden välillä on nähty. Meksiko on kuitenkin yleensä tippunut MM-kisoissa juuri neljännesvälieriin ja Brasilia on yksi mestarisuosikeista, joten mielenkiintoista on nähdä miten ottelussa tulee käymään. 


Unibet Sport 100 € bonus.

ComeOn Sport 300 € bonus.

NordicBet Sport 170 € bonus.

Brasilia - Meksiko otteluennakko, vetovinkit ja kertoimet 

Maanantaina klo 17:00 viheltää tuomari pilliin seuraavan kerran ottelun alkamisen merkiksi, kun yksi jalkapallomaailman jättiläisistä, Brasilia, kohtaa Meksikon MM-kisojen neljännesvälierässä. Ottelun voittaja jatkaa matkaa kohti MM finaalia, seuraavaksi toki on edessä puolivälierät, joissa vastaan asettuu Belgia - Japani ottelun voittaja, joka nyt todennäköisesti on kiven kova Belgia. Seuraavaksi otetaan katsaus siihen, miten Brasilia sekä Meksiko ovat turnauksessa tähän mennessä esiintyneet, ja käännetään sitten katseet kohti iltapäivän ottelua. 

Brasilia suoriutui lohkovaiheesta lähestulkoon puhtain paperein. Brassit ottivat 2-0 voiton sekä Serbiasta, että Costa Ricasta. Ainoa maa joka Brasilian pystyi alkulohkossa haastamaan oli Sveitsi, ja heidän välinen ottelu päättyi tasalukemiin. Voidaan siis helposti todeta, että Brasilian puolustus on toiminut erinomaisesti, sillä heidän maalista pallo on kaivettu vain kerran. Joku voisi sanoa, että Brasiliaa ei ole vielä kunnolla edes testattu, mutta mielestäni Sveitsi on ollut jo jonkilainen mittari joukkueen tasosta. Hyökkäyspäässä Brassien ylivoimaisesti paras pelaaja tähän mennessä on ollut viime kauden kesken Barcelonaan siirtynyt Philippe Coutinho, joka on tehny turnauksen yhden upeimmista osumista tähän mennessä. Supertähti Neymar ei ole vielä pystynyt nousemaan vaaditulle suorittamisen tasolle, mutta mikäli Coutinho jatkaa samaan tahtiin, kuin alkulohkossa ja Neymar Jr. heräilee talviuniltaan, niin joukkue tulee olemaan todella vaikea pysäytettäväksi. 

Meksiko aloitti kisat dynamiitilla, kun se shokeerasi jalkapallomaailmaa voittamalla hallitsevan maailmanmestari Saksan 1-0 avausottelussa. Seuraavassa kamppailussa kaatui Etelä-Korea 2-1, mutta Ruotsia vastaan Meksikon paketti levisi täysin ja hävisivät ottelun lopulta 3-0. Kaksi voittoa kuitenkin riittivät jatkoon, kun Saksa ryömi mudassa oikein toden teolla hävitessään Etelä-Korealle ja Meksiko pääsi jatkoon. Meksikon maaliero on kolmen pelatun ottelun jälkeen yhden pakkasen puolella, mutta se on kuitenkin toissijainen asia. Maaleja on tullut hyvin laajalla rintamalla, sillä kaikki kolme tehtyä maalia on eri pelaajien jaloista. Verkkojen venyttämisessä tähän mennessä Meksikolta ovat onnistuneet Lozano, Vela, sekä Hernandez. Yleisesti joukkue on puolustanut todella tiiviisti, mutta Ruotsia vastaan se repesi. Vastaavanlaiseen puolustuspään sekoiluun ei Brasiliaa vastaan ole varaa, mikäli jatkopaikka kiinnostaa. 

Vedonlyönnin kannalta Brasilia lähtee otteluun jättimäisenä ennakkosuosikkina, tai ei pelkästään vedonlyönnin kannalta vaan ihan muutenkin. Meksikon saumat ovat lähestulkoon pelkästään vastahyökkäysten ja tiiviin puolustamisen varassa, sillä Brasilia tulee hallitsemaan palloa lähemmäs 70% ottelusta, ellei jopa yli. Tässä tavallaan piilee myös yksi Meksikon mahdollisuuksista, sillä se on jokaisella osa-alueella heikompi ryhmä, joten mahdollista on, että Brassit tulevat takkiauki viheriöllä, mutta epätodennäköistä. Brasilia on yksi suurimmista mestarisuosikeista varsinkin nyt, kun Saksa ja Espanja ovat pihalla. Uskomme vakaasti NKV toimituksessa, että Brassit kävelee jatkoon, lopputulos 3-1. 

Vedonlyöntiin jos hakee edgeä, niin maalintekijä veikkaukset ovat aina kohdillaan. Hyvä haku Brasseista on Coutinho, kerroin ei tietenkään ole jättimäinen mutta suhteellisen varma. Unibetillä on myös hyvä haku; molemmat joukkueet tekevät maalin, ja ottelussa yli 2.5 maalia, tälle saa mehevän 2,40 kertoimen. 

  Brasilia x Meksiko
Unibet 1,50 4,40 7,75
ComeOn 1,47 4,30 7,75
Nordicbet 1,50 4,40 7,75

Brasilia - Meksiko kokoonpanot 

Varmoja kokoonpanoja ei vielä ole, mutta todennäköisesti ne tulevat näyttämään tältä.

  • Brasilia (4-3-3)
    • Alisson – Marcelo, Miranda, Silva, Fagner – Coutinho, Casemiro, Paulinho – Neymar, Jesus, Willian
  • Meksiko (4-2-3-1)
    • Ochoa – Gallardo, Ayala, Salcedo, Alvarez – Guardado, Herrera – Lozano, Vela, Layun – Chicharito 

Unibet Sport 100 € bonus.

ComeOn Sport 300 € bonus.

NordicBet Sport 170 € bonus.

 


NettiKasinoVertailu.info