Tietoa: Nolimit City

Nolimit City

Haluamme esitellä teille yhden uskomattoman pelintuottajan, joka on pullahtanut markkinoille aivan hetki sitten. Kyseessä on Nolimit City ja, vaikka nimi ei kertoisi tarpeeksi, on kyseessä sellainen tuottaja, joka pitää huolen peleistä ja ennen kaikkea niiden erikoistoiminnoista, sillä emme ole koskaan nähneet tuottajaa, joka olisi tuonut näin monta slottia markkinoille ja mikä erikoisinta ihan kaikista niistä löytyy läjäpäin erikoistoimintoja. Ota siis hyvä asento ja lue lisää Nolimit City tuottajasta, et tule katumaan!

Tietoa Nolimit Citystä

Nolimit City on kerännyt sellaisen tiimin kokoon, että pelialantuntemusta löytyy vähän jokaisesta suunnasta. Tämä on takuulla yksi vahvuus, joka kasinoilla tullaan näkemään. Kyseessä on yritys, joka toimii Ruotsissa. Tarkemmin kerrottuna pääkaupungissa Tukholmassa. Nolimit City on sittemmin avannut myös toimiston aurinkoiselle saarelle Maltalle.

Nolimit Cityn juuret ovat peräisin jo yli 10 –vuotta kestäneestä työstä, eli vaikka meille yritys näyttäytyy uutena ja tuoreena, on sitä kehitelty jo pitkän aikaa. He ovatkin työskennelleet jo paljon alan ykkösnimien kanssa, joten myöskin tältä osin heidät on tunnettu jo kauemmin. Tiimiinsä he ovat valinneet ykkösnimet, jotka pystyvät mukautumaan nopeasti muuttuvaan ympäristöön, jossa jokaisen täytyy olla vähintäänkin joustava.

Nolimit City kertoo, että heidän suurin markkinaetunsa on sovellusalusta, joka on täysin heidän omistuksessaan ja hallinnassaan. Tämä tarkoittaa, että kaikki muutokset, joita he haluavat työstää ja uudistukset joita he haluavat tehdä, ovat täysin heidän käsissään toteuttaa ja näin ollen he pystyvät toimimaan aika rivakassakin tahdissa. Lisäksi pohja antaa heille tietynlaisen vapauden toimia. Heidän alustansa mukautuu myös täysin mobiililaitteille kuin myös pöytäversioillekin, joka voidaan laskea myös suureksi eduksi. 

He haluavat tarjota markkinoille pelejä, jotka ovat tarkoitettu aina tiettyyn tarpeeseen ja tällä he täydentävät juuri oikealla tavalla aika laajaksikin kasvanutta pelintuottajien kaartia. Heidän mukaansa, nyt jos koskaan on aika antaa uutta tuulta pelimarkkinoille ja puskea ulos tarkkaan mietittyjä kasinopelejä, joista kaikki voivat nauttia.

Pelintuottaja haluaa rakentaa ympärilleen iloisen sekä tyytyväisen työilmapiirin, joka näkyy myös kaikessa heidän tekemisessään. Kuulostaa sille, että yritys on juuri oikeilla jäljillä!

Nolimit Cityn tuottamat pelit

Nolimit City on tässä pienessä ajassa kerennyt tuottamaan jo kahdeksan kolikkopeliä. He tarjoilevat pelaajille uskomattomia erikoistoimintoja, mikä tekee pelaamisesta entistäkin nautinnollisempaa ja mukavaa. Me Suomicasinolla tulemme myös arvostelemaan heidän tuotoksiaan, joissa teillä on mahdollisuus nähdä tarkemmat tiedot kyseisen tuottajan peleistä. Arvotelut ovat helposti luettavissa kirjoittamalla kyseisen pelin nimi sivustomme hakukenttään, joka löytyy sivun oikeasta yläreunasta.

Tällä hetkellä kasinoilta löytyy seuraavia pelejä: Tesla Jolt, Casino Win Spin, Kitchen Drama BBQ Fenzy, WIXX, Kitchen Drama: Sushi Mania, Oktoberfest, Space Arcade sekä Creepy Carnival. Mikä kuulosti sinun korvaasi parhaimmalle?

Nolimit Cityn pelejä tarjoavat kasinot

Kyseessä on niin tuore tuottaja, että pelejä on vaikeampi löytää. Onneksemme tiedämme kuitenkin kaksi huikeaa pelisivustoa, joilla kyseisen tuottajan peleihin pääsee tekemään tarkempaa tuttavuutta. Tuttavuutta on mahdollista tehdä niin rahan kanssa kuin myös ilmaiseksikin.

Kasinot, joilta Nolimit Cityn pelit löytyvät ovat VideoSlots sekä SlotsMillion casino. Kyseessä on kaksi sellaista kasinoa, jotka ovat ennen kaikkea keskittyneet tarjoamaan pelaajille kolikkopelejä, joten emme ole yllättyneitä, että kyseisen tuottajan pelit ovat näille kasinoille rantautuneet.

Yhteenveto Nolimit City pelintuottajasta

Kyseessä on ruotsista lähtöisin oleva, todella innovatiivinen pelintuottaja. Nolimit City takuulla tuo itsensä esille ja kerää paljon uskollisia pelaajia ympärilleen. Tämän uskallamme sanoa, sillä olemme tutustuneet jo muutamaan heidän valikoimastaan löytyvään peliin ja kyseessä on aivan uskomattomia yksilöitä. Toivomme, että kyseisen tuottajan matka jatkuu yhtä valoisana, kun se on tähän mennessä alkanut.

Kaikki Nolimit City pelivalmistajat kolikkopelit

Nimi Kokonaisarvosana RTP Maksimivoitto (x Panoksesi) Rivien määrä Voittolinjat
Punk Rocker 93 96.11% x15072 3 243
Fire In The Hole Xbomb 93 94.11% x1200 3 46656
Kitchen Drama BBQ Frenzy 87 96.7% x1000 3 20
Tesla Jolt 87 96.61% x1000 3 20
Hot Nudge 86 96.29% x24131 4 40
Bonus Bunnies 86 96.14% x6950 4 30
Barbarian Fury 86 96.06% x8785 4 25
Mental 86 96.08% x66666 3 108
Wixx 68 96.61% x2796 3 -
Casino Win Spin 68 96.74% x500 3 20
Space Arcade 67 96.47% x555 3 -
Ice Ice Yeti 67 96.16% x25 7 16807
Owls 67 96.22% x1500 3 15
Deadwood 66 96.02% x13950 4 576

Pelaa tätä kolikkopeliä seuraavilla kasinoilla:

Nimi Kokonaisarvosana Suosio Käytettävyys Asiakaspalvelu Lanseerattu
Kanuuna 98 97 97 100 01.01.2022
Igni Casino 98 82 96 98 20.11.2023
HighRoller 96 95 88 97 01.09.2022
Casimba 95 90 90 94 01.10.2017
Pelataan 95 94 97 96 26.03.2020
Lucky Days 95 100 100 100 18.12.2021
Vauhti 95 92 97 99 01.12.2020
Lempi 95 90 95 99 05.10.2023
Joker 93 85 90 95 01.08.2022
Hejgo 93 81 95 90 01.08.2023
Polestar Casino 93 80 92 77 01.01.2022
Kunkku 93 80 86 95 06.03.2024
Casino Friday 92 88 92 78 30.09.2020
Slotbox 92 81 72 93 01.07.2021
Powbet 92 84 93 90 -
Buumi Casino 92 68 92 91 01.02.2022
House of Spades 92 88 89 84 01.08.2022
Topkasino 92 85 94 98 01.11.2022
Lumicasino 92 86 88 87 10.01.2023
QuickSlot 92 80 90 85 01.01.2022
Teho Kasino 92 85 85 90 01.04.2022
Boom Casino 91 90 87 88 07.05.2020
Boost Casino 91 80 90 75 16.04.2020
Barz 91 85 86 80 01.08.2021
HappySpins 91 85 80 90 17.12.2021
Flaksi 91 83 96 99 24.03.2023
ProntoBet 91 75 85 80 01.07.2023
Trustdice 91 85 85 90 01.03.2018
Nopein 90 75 85 90 01.04.2023
Slootz 90 75 89 75 19.09.2023
Instaslots 90 86 95 99 01.10.2023
Rebellion 90 81 88 90 01.11.2023
Svenplay 89 89 87 78 30.06.2019
Blackjack City 89 85 95 90 15.04.2023
RedDice 89 85 90 95 05.12.2023
Posido 89 84 88 94 01.01.2022
Energy Casino 88 83 88 91 28.01.2013
Pronto Casino 88 80 90 80 30.09.2017
Justspin 88 69 94 75 09.10.2019
SuperKasino 88 85 90 96 08.01.2023
Helmi Casino 87 90 84 80 28.02.2022
Betplays 87 75 85 95 01.02.2023
Mega Dice 87 80 85 87 31.10.2013
Kingmaker 87 80 86 75 -
LightCasino 86 53 98 100 10.02.2019
Casinia 86 85 90 85 29.01.2017
Casombie 86 59 97 85 01.01.2021
Chipz 86 75 94 100 -
Slotparadise 86 85 80 90 02.02.2023
JustCasino 86 87 90 80 01.03.2023
Bombastic 86 76 86 90 01.03.2024
MaxxWin 86 79 73 81 01.11.2023
Winnerz 85 68 73 67 01.03.2022
21Prive 85 64 71 96 -
MoiCasino 85 75 90 85 01.01.2020
Novajackpot 85 80 88 90 01.07.2023
Boomerang-bet.com 85 80 80 85 16.11.2023
YoyoCasino 84 68 89 79 06.08.2017
Big Wins 84 74 90 90 -
Firespin 84 82 95 85 15.06.2023
Big Boost 84 84 94 83 29.08.2023
Spinanga 84 79 87 95 05.12.2023
Novibet 84 80 94 97 01.01.2024
Dunder 83 70 75 37 08.03.2016
SpinYoo 83 66 82 96 01.10.2021
SlotHunter 83 78 98 90 -
Lunubet 83 78 85 93 01.12.2023
Gamdom 82 66 86 80 25.11.2016
MyEmpire 82 78 92 91 01.09.2023
ExtraVegas 82 80 90 77 01.01.2017
CasinoWinBig 82 74 97 92 01.06.2021
Power Up Casino 82 72 98 97 01.07.2022
Betglobal 82 73 80 88 06.03.2024
Skol Casino 81 53 85 70 01.05.2021
Empire.io 81 75 88 84 15.08.2023
GGBet 81 77 84 90 16.10.2016
ReelCrypto 81 77 87 91 01.10.2022
Nomini 80 73 91 97 11.11.2018
Vulkan Vegas 80 51 77 100 10.04.2016
Buustikasino 80 75 77 79 -
Lightning Casino 80 79 90 75 01.12.2022
QuickWin 80 75 90 81 01.03.2023
LibraBet 79 74 91 90 02.12.2018
SpinFever 79 75 90 90 01.03.2023
LetsLucky 79 75 85 80 01.01.2022
Wild Tokyo 78 68 66 51 31.03.2021
Zet Casino 77 53 64 87 15.04.2018
PlatinCasino 77 60 65 51 01.06.2021
Oxi.Casino 77 74 69 83 01.06.2022
Celsius Casino 77 74 90 87 01.12.2019
BingoBonga 76 78 80 69 01.12.2022
King Billy Casino 75 71 73 75 16.03.2017
SlotsPalace 75 60 93 100 14.02.2021
OhMyZino 75 64 69 67 -
Betswap 75 69 85 87 01.02.2022
888 74 87 58 37 01.01.2006
Lucky Elektra 74 64 85 65 -
LuckyCasino 73 75 77 37 23.10.2016
SimpleCasino 73 78 92 50 18.08.2019
Rabona 73 60 78 62 19.03.2019
FezBet 73 45 96 87 12.05.2019
Cadabrus 71 50 90 87 07.09.2020
Zoome 71 69 82 73 01.06.2022
BetRebels 70 60 92 100 18.07.2018
Queen Play 68 64 67 75 10.02.2020
MELbet 67 60 82 87 05.06.2012
MonteCryptos 67 74 72 26 06.06.2018
Boomerang 67 49 94 100 05.10.2020
Scatters 66 60 87 26 04.11.2019
Casino Superlines 65 70 73 75 31.12.2016
Playigo 63 50 70 100 03.05.2020
AmunRa 58 45 89 75 31.03.2020
CampoBet 56 33 91 87 11.02.2018
Zulabet Casino 56 33 91 87 09.04.2019
Bob Casino 55 35 79 75 03.07.2017
Betchan 55 59 58 62 16.11.2017
Paf 52 51 51 51 31.12.1965
bCasino 48 40 76 26 08.04.2018
iLucki 47 40 63 62 06.11.2013
JVSpin 44 48 57 62 01.02.2020
iGame 34 51 1 1 28.01.2012
VegasCasino 34 51 1 1 31.03.2016
Rolla 34 51 1 1 11.06.2018
Omnia Casino 34 51 1 1 30.11.2017

Valitsemasi kasinot poistetaan vertailusta

Oletko varma?